Uutiset

​Avoin kirje ministereille: "Ravintoloita ei saa sulkea"

Lapin matkailuelinkeinon liitto (LME) lähtti 10. tammikuuta ministereille avoimen kirjeen, joka koskeee hallituksen koronalinjauksia ja niiden vaikutuksista matkailuelinkeinoon.

”Olemme erityisen huolissamme koronaministeriryhmän suunnitelmista rajoittaa tai jopa kokonaan sulkea ravintolat. Tyypillisesti hotelleissa majoittuvien kansainvälisten asiakkaiden ruokahuolto on ravintoloiden varassa ja siksi ravintolasulku johtaisi käytännössä kansainvälisen matkailun sulkemiseen. Lapin matkailuala ei kestä kolmatta katotalvea”, sanoo Lapin matkailuelinkeinon liiton toiminnanjohtaja Nina Forsell.

LME:n kirje ministereille kokonaisuudessaan

” Arvoisat ministerit,
Lapin matkailuelinkeinon liitto on erittäin huolissaan koronaministeriryhmän suunnitelmista rajoittaa tai jopa kokonaan sulkea ravintolat. Ravintolasulku johtaisi käytännössä erityisesti kansainvälisen matkailun sulkemiseen. Matkailu on keskeinen osa Lapin aluetaloutta ja sitä on nyt jo rajoitettu merkittävästi.

Valtaosa Lapin matkailuyritysten liikevaihdosta tulee kansainvälisiltä asiakkailta. Pelkästään tammikuussa on odotettavissa lähes 300.000 ulkomaalaista yöpymistä Lapissa. Nämä asiakkaat käyttävät monipuolisesti majoitus-, ravintola-, ohjelma-, kuljetus- ja muita palveluita. Ravintolat vastaavat tyypillisesti hotelleissa majoittuvien kansainvälisten asiakkaiden ruokahuollosta. Jos ravintolat suljetaan lyhyeksikin aikaa, matkanjärjestäjät erittäin todennäköisesti peruvat tuotantonsa, eli kansainvälinen matkailu ajetaan alas. Silloin asiakkaat eivät tule myöskään majoittumaan, ohjelmapalveluihin eikä kuljetuksiin ja myös nämä palvelut joudutaan ajamaan alas tältä talvelta. Matkailuala ei kestä kolmatta katotalvea!

Ravintolasulun myötä tapahtuva erityisesti kansainvälisen matkailun alasajo ei ole missään suhteessa saavutettuun hyötyyn. Riski siitä, että ulkomaalaiset matkailijat tuovat tautia maahan on nyt voimassa olevien maahantulovaatimusten (rokotussarja + tuore negatiivinen testi) myötä hyvin pieni. Lapin sairaanhoitopiirin alueella on todettu vain vähän tartuntoja kansainvälisillä matkailijoilla ja trendi on laskeva johtuen juuri asetetuista tiukoista maahantulorajoituksista sekä siitä, että näillä matkailijoilla on hyvin vähän kontakteja ulkopuolisiin ja tartuntariskejä pystytään minimoimaan varsin tehokkaasti.

Matkailuyritysten toimintojen alasajo vaarantaa kymmeniä tuhansia työpaikkoja Suomessa, kun henkilöstöä jouduttaisiin lomauttamaan ja irtisanomaan. Tällä hetkellä yritysten on lisäksi erittäin vaikea sopeuttaa toimintojaan, kun ei ole voimassa mitään poikkeuslainsäädäntöä. YT-menettelyt kestävät 5-6 viikkoa, eikä määräaikaisia työntekijöitä voi lomauttaa. Lomautukset jouduttaisiin kohdistamaan siihen vakituiseen henkilökuntaan, jonka varassa osaaminen ja kokemus Lapin matkailussa lepää. Kaikki tämä ajaa sekä yritykset, että merkittävän osan työntekijöistä taloudellisesti kestämättömään tilanteeseen. Lisäksi jo nyt selkeästi lisääntyneet mielenterveyteen liittyvät ongelmat lisääntyvät edelleen toimeentulon epävarmuuden jatkuessa.

Ravintolarajoitukset ovat jo nyt ylimitoitettuja eikä ole pystytty tieteellisesti osoittamaan, että tartunnat leviäisivät ruokaravintoloissa. THL:n riskiluokituksessa ruokaravintolat on arvioitu alimman, eli vähäisen riskin tilanteiksi. Pidämme tärkeänä, ettei näitä vähäisen riskin ravintoloita, jotka vastaavat myös matkailijoiden ruokahuollosta rajoiteta yhtään enempää. Rajoituksia tulee tehdä vain, jos ne ovat välttämättömiä ja oikeasuhtaisia, kuten perustuslakivaliokuntakin on edellyttänyt.

Rajoitusten sijaan pitäisi keskittyä siihen, miten palvelut voidaan pitää auki terveysturvallisesti. Koronapassi tulisi pitää käytössä ja siitä pitäisi tehdä aidosti ”rokotuspassi”, joka turvaa rokotettujen kansalaisten oikeudet työhön, elinkeinoon sekä vapaa-aikaan. Ravintoloiden aukiolon tiukemman rajoittamisen sijaan aukioloaikoja pitäisi laajentaa, jotta kaikki asiakkaat eivät tulisi syömään yhtä aikaa ja väljyys säilyisi. Matkailuyritykset tekevät jatkuvasti mittavia toimia palvelujen terveysturvallisuuden eteen.

Nyt tarvitaan viisaita päätöksiä, jotka perustuvat toimenpiteiden todelliseen vaikuttavuuteen ja kokonaisvaltaisiin vaikutuksiin. Ravintolarajoitusten osalta vaikuttavuutta ei ole riittävästi osoitettu, mutta niiden haitalliset vaikutukset niin ravintoloihin, majoitusyrityksiin, ohjelmapalveluyrityksiin kuin kuljetusyrityksiinkin ovat merkittäviä.

LEVIN SANOMAT

+358 50 4107785
toimitus@levinsanomat.fi