Uutiset

Lappi oli yksi keskipiste kylmän sodan aikana

Inarin ohjuskriisi tunnetaan hyvin kun puhutaan kylmän sodan aikaisseta Lapista, mutta kaikista asioista ei onneksi edes Lapissa tiedetty.

  • Maailman suurvaltapolitiikalla oli paljon merkitystä Lapin matkailun kehittymiseen kylmän sodan vuosikymmien aikana.
  • Nykyiset tieyhteydet ovat ajalta, jolloin Neuvostoliitto otti itselleen veto-oikeuden Lapin pohjoisosan tiesuunnitelmissa.
  • Levistä alkoi kehittyä nykyisenkaltainen matkailukeskus vuoden 1968 maailmanpolitiikan vuoksi.
  • Neuvostoliitto halusi laajentaa pohjoista aluettaan ja yritti perustaa saamelaistasavallan.

Uusi kirja Kylmää sota Lapissa kertoo näistä asioista. Kirjoittajina ovat Veikko Erkkilä ja Pekka Iivari.

Levin keskeisenä rakentajana oli 1960-luvulla sveitsiläinen yhtiö Sabb Ag, joka joutui vetäytymään hetkessä Leviltä pois ja jättämään uudet hissit ja hotellisuunnitelmat. Syynä oli sveitsiläispankin rahoituksen yllätyksellinen katkeaminen siksi, että Sveitsissä Lappi nähtiin hetkessä riskialttiiksi sijoituskohteeksi. Tähän olivat syynä Neuvostoliiton miehitys Tšekkoslovakiassa ja Suomen halu vaihtaa Neuvostoliiton kanssa Lapin pohjoisosa Viipuriin. Sveitsissä pelättiin, että Suomi kokee osittain Tšekkoslovakian kohtalon, ja Lappi vaihtokauppapuheiden vuoksi oli viisasta jättää kaikkien investointien ulkopuolelle viipymättä. Leviä oli alettava suunnitella ja rakentaa paikallisin voimin ja siitä syntyi pohja menestykselle.

Saariselälle suunniteltiin Lapin lääninhallituksen johdolla syksyn 1991 kuluessa 10 000 venäläisen pakolaisen vastaanottokeskus siltä varalta, että ihmisiä pakenee Murmanskista Venäjän sisäisen kriisin vuoksi. Pakolaisia ei tullut ja Saariselkä välttyi pitkäkestoisilta muutoksilta.

Lappi eli yli 40 vuotta kestäneen kylmän sodan aikana pääasiassa tietämättömänä alueella vallinneista maailmanpolitiikan myrskyistä. Oli hyvä, että todellisuutta ei nähty ja siten tulevaisuuteen voitiin luottaa. Lappi oli suurvaltojen ristiriitojen välissä ja Lappia käytettiin hyväksi sekä lännen että idän vakoilussa. Yhdysvaltain U2-vakoilukoneet lensivät Lapin yli lähtiessään Norjasta Neuvostoliittoon 1960-luvulle saakka. Ja Neuvostoliitto käytti Lapin ilmatilaa tarpeensa mukaan. Siksi perustettiin Lapin lennosto vuonna 1973.

Saamelaistasavalta ”orjuutetuille”

Neuvostoliitto havitteli itselleen Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosia 1950-luvun alussa yrittämällä perustaa saamelaistasavallan saamelaisten asuttamille alueille. Maaliskuussa 1952 Murmanskissa perustettiin ”Lappalaisten vallankumouksellinen vapautusrintama”, jonka tavoitteena oli luoda sellainen ”samojedien tasavalta”, jossa lappalaiset voisivat elää ilman, että heitä orjuuttaisivat germaaniset skandinaavit tai suomalais-ugrilaiset. Uskomuksena oli, että saamelaiset olisivat myötämielisiä Neuvostoliitolle ja heidät saataisiin hankkeen taakse. Mutta sitten jouduttiin olemaan niin hiljaa, että tällaisista suunnitelmista harvat enää tietävät.

Todennäköisesti tästä 1950-luvun neuvostoideasta Urho Kekkonen sai ajatuksen, että pohjoinen Lappi saattaisi kelvata hyväksi maksuvälineeksi Suomen ja Neuvostoliiton välisessä aluevaihdossa.

”Ottakaa Lappi,antakaa Viipuri”

Urho Kekkonen kävi usein Lapissa, mutta Lappi näyttäytyi hänelle koko maan kannalta enemmän joutomaana, ja Kekkonen oli valmis luopumaan Lapista 1960-luvun lopulla saadakseen osan Suomen menettämästä Karjalasta. Kekkonen teki aloitteen neuvostojohtajille vuonna 1968. Vaihtokauppahanke aiheutti salassa pidettyjä keskusteluja Lapin väestön uudelleenasuttamisesta ja myös mahdollisuudesta asukkaiden jäämisestä Lapin pohjoisosaan.

Kirjassa enontekiöläinen Jouni Eira kertoo, kuinka salaiseen suunnitelmaan suhtautuivat luottohenkilöt, joiden kautta alueen ajatuspohjaa ja käytännön asioita pyrittiin selvittämään.

Viipurin saadakseen Kekkosen maksuvälineenä oli aluksi lupaus tunnustaa DDR eli Itä-Saksa. Saksojen tunnustaminen pysyi kiperänä kysymyksenä 1960-luvulla. Neuvostoliitto painosti Suomea tunnustamaan DDR:n valtio. Kekkonen pohti mahdollisuutta maksaa DDR:n tunnustamisella Viipurin takaisin saaminen. Tämän asian hän otti luottamuksellisesti esille kesällä 1968 Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnevin kanssa. Sitä ennen hän oli tehnyt ajatustunnusteluja muutamien muiden neuvostovaikuttajien kanssa.

Mutta maksuksi Viipurista Neuvostoliitolle ei kelvannut DDR:n tunnustaminen eikä kiristyneessä maailmanpolitiikassa varsinkaan pohjoinen Lappi.

Vaihtokauppa-ajatus eli huhuina pitkään, ja vielä 1970-luvulla Haaparannalla pohdittiin, millainen raja rakennetaan Ruotsin ja Neuvostoliiton välille.

Kylmän sodan aatteet, Koskenkorva, Vietnam...

Kirjassa Kylmä sotaa Lapissa on valtava määrä kertomuksia. Siinä ei kuvata sotaa, vaan aikaa, tapahtumia, ajatuksia ja aatteita maailmansodan pelon äärellä.

Kirja on tutkimuksen, tutkivan journalismin ja kirjallisuuden korkeaa antia. Siinä mennään niin isoihin kuin pieniin linjoihin. Kysytään, kenen vastuulla oli laimentaa kansan halutuin viina, Koskenkorva ja pettää ostajia. Vanhoja pulloja on jäljellä, joiden sisällöstä voitaisiin vieläkin tehdä alkoholin pitoisuusmittauksia niin kuin tehtiin joskus aikaisemminkin, jolloin kansan keskuudessa ei uskottu olevan kykyä luotettaviin mittauksiin.

Kirjassa käydään Vietnamissa, joka oli kylmän sodan kuuma osa ja maailman asevarustelun laboratorio. Kirja alkaa Suomen kohutuimman lennon kertomuksella. Heinäkuussa 1976 suomalainen lennonopettaja ja lento-oppilas päätyivät pienkoneellaan Neuvostoliittoon, vaikka heidän piti lentää Ivalosta Ouluun Levin ja Ylläksen kautta. Miehet tulivat Neuvostoliitosta neuvostoviranomaisten saattelemana Suomeen viikon kuluttua lennosta. Miehet kertoivat vastanottajilleen lentäneensä vahingossa eli eksyneenä Neuvostoliittoon, tehneensä pakkolaskun Vienanmeren ranta-alueelle, kävelleensä suoerämaassa viisi vuorokautta ilman ruokaa ja kunnollista juomavettä.

”Ei... Ei voi olla totta.” Tämä oli ainoa ajatus suomalaisilla viranomaisilla, jotka pohtivat, millä luvattomalla asialla miehet olivat, mitä he vievät ja millainen on ollut Neuvostoliiton osuus. Tähän saakka on esiintynyt väitteitä, että koneessa olisi ollut kolmas henkilö. Miehet tulivat puhtain ja ehjin kengin ja vaattein, eikä heistä näkynyt nälkiintymistä eikä muutakaan jälkeä suovaelluksesta. Kaiken lisäksi Neuvostoliitto toi miehet nopeasti rajalle helikopterilla niin kuin korkeat vieraat ilman rankaisu- ja kustannusvaatimuksia ja kiikutti seuraavana päivänä miesten lentokoneenkin purkamattomana Suomen puolelle helikopterikyydillä.

Mitä todellisuudessa tapahtui, tätä on kysytty vuodesta 1976 lähtien, vaikka viralliset tutkimukset ovat saaneet päätöksensä. Kirja kertoo lopullisen vastauksen. Ratkaisevat tiedot on saatu Venäjältä.

Inarin ohjuskriisi muuttui joulupukkikriisiksi

Lapin osalta kylmä sota muistetaan usein ensimmäisenä tammikuun alussa 1985 Inarijärven jään alle pudonneesta ohjuksesta.

Norjan ilmatilan kautta Suomeen tullut Neuvostoliiton risteilyohjus oli maailmalla ajankohtaisena puheenaiheena, sillä se oli uusi vaarallinen ase. Ohjuksen tiedettiin pudonneen Inarijärveen tai järven lähistölle, mutta tarkka putoamispaikka olisi saattanut jäädä löytymättä, ellei moottorikelkalla jäällä liikkunut postinkantaja olisi huomannut jäätynyttä avantoa runsaan kuukauden kuluttua putoamisesta.

Koko maailma seurasi sen jälkeen ohjuksen nostamista järvestä. Suomelle suurimman ongelman ja paheksunnan aiheuttaja oli ohjuksen putoamispaikalle ilmestynyt suomalainen joulupukki. Joulupukin esiintyminen nähtiin pelleilynä ja mauttomuutena vakavan asian yhteydessä.

Joulupukki oli tosiasiassa oikean ajattelun puolella, kansainvälisen lehdistön edessä Lapin ja Suomen edustaja, joka hyväntahtoisesti symboloi Suomen suvereenisuutta. Mutta Suomen hallituksen mielestä joulupukki vain tahrasi ulkopolitiikkaa. Ministereitä tuli kuuluvasti esiin tuomitsemaan joulupukkia, mutta ei kertaakaan ohjusta. 

Vaikka puhuttiin ohjuskriisistä, ylivoimaisen suurin kriisi syntyi joulupukin, ei vieraan valtakunnan ohjuksen tulemisesta. Kuitenkin joulupukki tuli vain kameroiden eteen katsomaan ja todistamaan, mitä meillä – siis meillä – tapahtuu ottamatta huomioon, oliko tilanne Neuvostoliitolle kiusallinen ja oliko poliittisesti korrektia korostaa ”meitä”. Mutta lopulta joulupukki pääsi näyttämään, missä oli oikea kriisi.

Poromies on sitonut Moskvitsh-autonsa perään poroja keväällä tuodakseen ne kotitarhaan vasotuksen varmistamiseksi Sallassa. Autot kertoivat näkyvästi Suomessa kylmän sodan aikana valtion kauppapoliitiikasta, kansalaisten puolueasenteista ja jyrkistä taloudellista eroista. ”Kansanauto” Moskvitsh (Moskovalainen) oli edullinen ja se kelpasi muillekin kuin tovereille maanteille, metsäteille ja erilaisiin töihin, myös pelloille. 

Kuva: Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museo.




LEVIN SANOMAT

+358 50 4107785
toimitus@levinsanomat.fi