Uutiset

Levi Ski Resort ja Ski Sport Finland yhteistyöhön

Marko Mustonen ja Janne Leskinen.

Levi on Suomen alppimaajoukkueen virallinen harjoittelukeskus

Levi ja Ski Sport Finland ovat solmineet yhteistyökumppanuuden alkaneen olympiadin ajaksi. Fearless Finns hyödyntää jatkossa Levin olosuhteita entistä enemmän ja uusi Levi Glacier tuo alkukauden harjoitteluun merkittävää hyötyä.

Levin rinteet avattiin laskijoille 7. lokakuuta. Samalla sovittiin myös Levin sekä Ski Sport Finlandin olympiadin mittaisesta yhteistyösopimuksesta.

Ski Sport Finlandin toimitusjohtaja Janne Leskinen on tyytyväinen julkistettuun yhteistyösopimukseen.
”Levi on vakiinnuttanut paikkansa alppihiihdon maailmancupin kisapaikkana. Lisäksi täällä tehdään hienoa työtä ympäristöasioiden parissa. Esimerkiksi säilölumirinteet tarkoittavat varmasti hyviä tasalaatuisia harjoitus- ja kisaolosuhteita. Alppijäätiköiden sulaminen on jo muuttanut lajin treenaamista sekä kisakalenteria, Levillä voimme luottaa hyviin olosuhteisiin.”

Levin hissiyhtiön liiketoimintajohtaja Marko Mustonen on mielissään saadessaan Fearless Finns -urheilijat tunturiin.
”On hienoa olla mukana kasvattamassa uutta alppihiihdon urheilijasukupolvea. Levillä on kaikkea mitä kilpa- ja harrastajalaskija tarvitsee. Tärkein niistä on tietenkin lumi. Nyt Fearless Finns -urheilijat voivat saapua tänne vaikka junalla ja viipyä pidempään. Lisäksi säilölumi on paljon energiaystävällisempää kuin tykitetty lumi. Yhteistyöstä hyötyy myös ympäristö.”

Monimuotoista yhteistyötä

Yhteistyö Levin ja Ski Sport Finlandin kesken on hyvin monimuotoista.
”Levi näkyy urheilijoidemme asuissa, joten viesti Levin talvesta välittyy miljoonille alppihiihdon ystäville. Maajoukkueemme tulee harjoittelemaan Levillä aiempaa enemmän, eritoten ennen kisakautta ja keväällä. Levin uusi Glacier tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet heti alkukaudesta, kuten tänään näemme”, Leskinen kertoo.

Janne Leskisestä Levin maailmancupin pääsihteeri

Kolme vuotta World Cup Levin pääsihteerinä toiminut Iiro Kaukoniemi siirtää valtikan Janne Leskiselle, Ski Sport Finlandin toimitusjohtajalle.

”Levin alppihiihdon maailmancup on suomalaisen alppihiihtokulttuurin kruununjalokivi, joten hienoa päästä kehittämään tapahtumaa yhdessä Levin ammattimaisen kilpailuorganisaation kanssa. Erottaudumme muista maailmancup-tapahtumista Lapin eksotiikalla, arktisuudella, poroilla sekä vahvalla suomalaisella ammattitaidolla. Tapahtumalla on oma vahva laadukas imago, jossa viihtyy niin laskijat, taustajoukot sekä katsojat”, kertoo Leskinen.


Levin maailmancup avaa jälleen naisten pujottelukauden 19.-20.11.2022.






LEVIN SANOMAT

+358 50 4107785
toimitus@levinsanomat.fi