Uutiset

Levin maailmancupissa pujottelevat naiset


Naisten alppihiihdon pujottelun maailmancup lasketaan Levillä 20. - 21. marraskuuta.

FIS on jo tarkastanut kisarinteen.

Toisen kerran Levillä kisataan kaksi naisten pujottelun osakilpailua. Miehet eivät ole mukana. FIS sai viime vuonna naispujottelijoilta sekä heidän taustajoukoiltaan positiivista palautetta konseptista. Medialuvut kertoivat myös tämän kahden kilpailun mallin toimivan erinomaisesti, sillä maailmanlaajuisesti Levin maailmancup tavoitti satoja miljoonia katsojia eri lähetysten muodossa.

”Tarkoituksena on jälleen järjestää maailmanluokan tapahtuma. Tulemme tarjoamaan Lapin elämyksiä, erilaisia palveluita ja maailman parasta alppihiihtoa katsojille ja vieraille paikan päällä. Tämän lisäksi haluamme tuoda eri alustojen kautta tapahtumaa seuraavat katsojat mahdollisimman lähelle, eli tulemme panostamaan tapahtumasta jaettavaan sisältöön entisestään. Pandemia on pakottanut meidät miettimään monia asioita uudelleen, mutta loppujen lopuksi se voi olla kaikkien hyödyksi”, kertoo Levin maailmancupin pääsihteeri Iiro Kaukoniemi.

FIS tarkasti Levin kisarinteen jo elokuussa. Rinteeseen on säilötty lunta ennätysmäärä. FIS:n naisten kilpailujohtaja Peter Gerdolin ihmetteli isoon ääneen säilölumen suurta määrä Levi Black-rinteessä.

FIS:n naisten kilpailujohtaja Peter Gerdolin sanoi, että Levin kilpailuorganisaatio on kykeneväinen hoitamaan haastavimmatkin tilanteet.

”Olemme iloisia voidessamme palata Suomeen perinteiselle vierailulle erikoisen viime vuoden jälkeen, jolloin emme voineet tehdä kisarinteen tarkastusta paikan päällä. Kaikki näyttää täällä valmiilta ja onnistunut lumen säilöntä on kilpailun kannalta hyvin tärkeää. Olen varma, että tämä on jälleen hieno tapahtuma marraskuussa”, Peter Gerdolin sanoi.

Lipunmyynti tämän vuoden tapahtumaan on avoinna syskuun 15. päivästä alkaen. Kaikki liput myydään ennakkoon tapahtuman nettisivuilla.

Levi oli viime kaudella ainoa alppihiihdon maailmancupin osakilpailu, jossa yleisö pääsi paikan päälle seuraamaan kisatapahtumia.

”Kaikkien osallistujien terveys ja turvallisuus ovat edelleen etusijalla, mutta tänä vuonna painopiste siirtyy takaisin urheiluun, upeisiin urheilijoihin ja ainutlaatuiseen Levi -tunnelmaan, joka tekee tästä kilpailusta erityisen. Toivotamme kaikki tervetulleiksi Leville tänä talvena”, sanoo Iiro Kaukoniemi.

www.worldcuplevi.com


LEVIN SANOMAT

+358 50 4107785
toimitus@levinsanomat.fi