Levin Sanomien kesänumero
tulee painosta 5.6. ja on välittömästi mukana
Riihimäen Erämessuilla 7. - 10.6. Samoihin aikoihin lehti levittäytyy jakelupisteisiin kaikkialle Tunturi-Lappiin, Rovaniemelle ja useille muille paikkakunnille.
Toimituksemme ottaa aineistoa vastaan päivittäin. Valmiiden ilmoitusten aineistopäivä on 25.5.
Levin Sanomat kertoo matkailijoille, mitä kesä tarjoaa. Lehti on luettavissa kokonaisuudessaan myös tältä nettisivuatolta.
Laskettelukausi tavanomaista pidempi
Myöhäinen kevät on pitänyt lumet rinteissä vahvoina ja käyttökelpoisina. Niinpä tuntureilla jatkuu yhä. Laskettelijat ovat kuitenkin poissa, kenties kevään muissa harrastuksissa. Eikä etukäteen ole voitu tietää, että lumi viipyy Lapissa myöhään. Vastaavasti talven tulo myöhästyi puolitoista kuukautta. Lumi tuli maahan vasta joulukuussa.
Levi toukokuussa.
Ravintolatarjonnassa on mittavuutta, makuja ja arvostusta
Levin ravintolatarjonta on suomalaisessa matkailuelämässä mittava, oma erikoisuutensa.
Ravintoloiden määrä on suuri ja niiden tarjonta on laajentunut aina vain monipuolisemmaksi. Monet ravintolat toimivat erilaisena ruokapaikkana tai palvelukohteena vuorokauden ajasta riippuen.
Ravintoloiden ruokatarjonta on Suomen ja Euroopan talvimatkailukohteiden parhaimmistoa. Makuja on kaikille, mutta ennen kaikkea ruoka on laadukasta. Levillä ja muissa Lapin kohteissa on hyödynnetty lappilaista ruokaperinnettä ja saatu siitä suoraan sekä erilaisin muunnoksin monipuolisia herkkuja. Ravintolat ovat tehneet lappilaisesta ruokakulttuurista kansainvälisesti arvostetun.
Kokkien parhaimmistoa ja muita ravintola-alan huippuosaajia Suomesta ja myös ulkomailta on halunnut tulla matkailuravintoloihin uusien vaihtoehtojen ja kehittelymahdollisuuksien äärelle.
Viihteen keskus
Levi on ollut jo pitkään talven viihdekeskus Suomessa. Maan kaikki kevyen musiikin merkittävät artistit tavataan Levillä. Iltaviihteen eli tanssin ja artistien suuret tarjoajat ovat Kylpylähotelli Levitunturi ja Hullu Poron Areena. Artistien ja viihteen muu monipuolinen tarjonta on lisääntynyt viime vuosina useissa muissa ravintoloissa.
Petri on tunturissa monitoimitekijä
Petri Rauhala, 40, on kittiläläinen rakentaja ja baarimestari. Hän on malliesimerkki matkailun monitoimitekijöistä. Hän yhdistää taitavasti paikallisen asiantuntemuksen, perinteisen työn ja kulttuurin ammattimaiseen ja syvälle ulottuvaan matkailupalveluun.
Petrin syntymäpaikka on Rauhalan kylä Kittilässä. Rauhala on Levin ja Muonion puolivälissä, kuntien raja-alueella. Hän on kasvanut metsän lähellä ja keskellä. Hän on oppinut olemaan omimmillaan siellä, missä ihmiset ja luonto elävät voimakkaiden vuodenaikavaihtelujen ehdoilla.
Mutta hän on halunnut mennä ja mukautua myös uuteen ympäristöön ja tehtäviin. Niinpä matkailusta on tullut hänelle osa hänen omaa toimintaansa ja hän hyödyntää siinä paikallista osaamistaan.
Pienimmät lapset ovat turvallisesti kylpylän matalissa altaissa joissa veden syvyys on ainoastaan 20 senttiä. Vanhemmat voivat seurata heidän tekemisiään viereiseltä altaalta.
Kylpylähotellissa rentoudutaan ja koetaan huimia seikkailuja
Kylpylähotelli Levitunturissa riittää valinnan varaa mitä monipuolisimpiin hemmotteluihin. Lomalla vedetään lonkkaa, mutta myös koetaan huimia seikkailuja. Otetaan mittaa itsestään; kokeillaan vanhoja taitoja, ovatko ne rähjääntyneet elämän varsiteillä.
Alun toista vuotta käytössä ollut täysin uudistunut elämyskylpylä virkistää ja antaa uutta virtaa lomapäiville.
Etenkin urheilusta maitohapoille paukahtaneet lihakset rentoutuvat erilaisissa altaissa ja hoidoissa. Tai jos luontoäiti kurittaa kurjilla keleillä, sisätiloissa ei tekemistä puutu.
Kylpylässä silmiä hivelevät efektit
Kylpylä on rakennettu ajan vaatimusten mukaisiksi, laajennuksessa kuunneltiin aikanaan asiakkaitten toiveitakin.
Elämyskylpylän silmää hivelevät näyttävät efektit. Revontulet, joulupukin rekiretki ja valaistukset altaiden uumenissa ja luonnonkivestä muotoillut pohjat; ne antavat omat mausteensa vesileikkeihin.
Altaita on kaikkiaan 17, veden lämpötilan voi valita omalle nahalle sopivaksi. Vaihtelua on aina +8 - +21 asteeseen.
Lämpimillään pääsee pulahtamaan jopa +40 asteiseen veteen. Kuuman kylvyn jälkeen voi vilahtaa viilentämään tunteitaan ulkoaltaan puolelle.
Elisa Javarus
YIT aikoo aloittaa Levi Chaltes 2:n rakentamisen toukokuussa
Uutena mahdollisuutena ostaa loma-huoneistosta myös 1/6 osuus
YIT Rakennus Oy Lappi on tekemässä valmisteluja Levi Chaltes 2:n rakentamisesta Levin Koutalaelle. Loma-asuntoja käsittävä kerrostalo tulee sisältämään 40 huoneistoa, joiden pinta-alat ovat 45, 65 ja 68 neliömetriä. Uutta Levi Chaltes 2:ssa on, että loma-asunnosta voi myös ostaa 1/6 osuuksia. Yhden osuuden omistajalla on lomahuoneistossa asumisoikeutta vuodessa kahdeksan viikkoa, joinakin vuosina yhdeksän viikkoa.
Rakentamisen arvioidaan käynnistyvän tänä keväänä toukokuussa. Talo olisi tämän aikataulun mukaan valmis ensi vuonna.
Uudella talolla tulee olemaan sisäyhteys Chalets ykköseen, hotelliin ja Levi Summitiin.
Myyntipäällikkö Jari Alaiso YIT:stä kertoo, että lomahuoneiston omistajilla, jotka ostavat huoneiston kaikki osuudet, voivat solmia vuokrapooliin Hotelli Levi Panoraman kanssa. Huoneiston omistaja voi halutessaan tehdä sopimuksen hotellin kanssa huoneistonsa vuokraamisesta ja saada siten lisätuottoa sijoitukselleen. Myös hotellin palvelut ovat käytettävissä. Huoneistohotellilta on suora yhteys laskettelurinteisiin ja gondolihissillä pääsee Levin keskustaan parissa minuutissa. Kotalaen suuret rakennussuunnitelmat tekevät alueesta entistä houkuttelevamman.
YIT Rakennus Oy Lappi tekee parhaillaan uusista loma-asunto-osakkeista ennakkokauppaa. Varauksia se on ottanut vastaan viime vuodesta lähtien.
Samilandin näyttely Levillä esittelee
saamelaisten historiaa ja nykypäivää
Levi Summit –kongressikeskuksensisätiloihin ja sen piha-alueelle on valmistunut Samiland. Se esittelee rakennuksien ja rakennelmien ja esineistön, valokuvien sekä nykytekniikan avulla Euroopan Unionin ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten, historiaa ja nykypäivää. Yrityksen keulahahmona ja toimitusjohtajana on Ante Aikio, hän on syntyperältään saamelainen ja toiminut matkailun parissa vuosia. Samiland on maailmanlaajuisen Unesco Observatory Cultural Village -ohjelman osahanke.
Samiland pitää sisällään sisänäyttelyn, jonka tila on laajuudeltaan 500 neliömetriä ja 10 000 neliön suuruisen ulkonäyttelyalueen.
1960-luvulla rakennettua vanhaa hissiä, Aunea, viritellään toimintakuntoon aamulla. Hissiaseman vieressä on kahvio Romanssi. Kuva: Pallas Media / Katri Alatalo
Pallaksella on hiihdon ja laskettelun nostalgista tunnelmaa
Pallas on suuri ja valkoinen tunturiryhmä, jonka erottaa metsien keskeltä jo kaukaa joka suunnalta. Jokainen Ylläksen, Levin, ja tietysti myös Oloksen vieras voi nähdä Pallaksen yhtenäisen tunturijonon, kun nousee omassa tunturissaan korkealle.
Monet Pallaksen vieraista tulevat vuosi vuodesta uudelleen ja mukaan tulee myös uusia kävijöitä, joita puhuttelee Pallaksen henki. Täällä lasketellaan luonnonlumella, joten kausi jää lyhyeksi. Kausi alkaa helmikuun puolessa välissä. Rinteet ovat jo avausviikolla huippukunnossa ja rinteiden ulkopuolella kimaltaa puhdas koskematon hanki. Pallas on erityisesti telemarkin harrastajien suosiossa.
Kevättalven The Levi Times
Lue lehteä
"Lue lehtia" -painike
Levin Sanomat
Riippumaton matkailulehti. Perustettu vuonna 2004.
Lehti kertoo Levin ja muun Tunturi-Lapin palveluista, luonnosta, kulttuurista, perinteestä sekä matkailualan keskusteluista ja tutkimuksista.
Ilmestyy matkailusesonkien alkaessa:
Talvinumero
tammikuun puolivälissä
Kevätnumero
maaliskuun alussa
Kesänumero
kesäkuun alussa
Ruskanumero
syyskuun alussa
Ensilumen numero
marraskuun alussa
Joulunumero
Joulukuun puolivälissä
Päätoimittaja Veikko Erkkilä
050 4107785
toimitus@levinsanomat.fi













